Maailman parhaimmat jalkapalloilijat

Vaikka jalkapallo on joukkuepeli, on myös huomioitava, että jokainen pelaaja tekee omaa henkilökohtaista uraansa, ja on enemmän kuin valmis tekemään uhrauksia sen eteen. Pelaajien henkilökohtaisen uran unelmaksi onkin muodostunut FIFA:n vuosittain järjestämä gaala, jolloin jaetaan maailman parhaimman pelaajan palkinto niin nais- kuin miespelaajillekin. FIFA:n toimesta palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1991 nimellä kansainvälisen jalkapalloliiton vuoden pelaaja -palkinto. Palkinto jaettiin miehille vuosina 1991-2009 ja naisille vuosina 2001-2015. FIFA:n kutsumat joukkueiden valmentajat, kapteenit sekä jalkapallon maailmassa arvostetut merkkihenkilöt kokoontuivat vuosittain äänestämään ennalta valittujen pelaajien kesken kolme parasta. Kaikkien aikojen ensimmäisen äänestyksen miespuoliset voittajat vuonna 1991 olivat saksalainen Lothar Matthäus, ranskalainen Jean-Pierre Papin ja englantilainen Gary Lineker. Ensimmäisessä naisten äänestyksessä vuonna 2001 parhaimmiksi pelaajiksi valittiin yhdysvaltalainen Mia Hamm, kiinalainen Sun Wen ja Hammin maasisko Tiffeny Milbrett.

Seuraavina vuosina parhaimman pelaajan titteliä hallitsivat brasilialaiset pelaajat, heidän joukossaan Romário, Rivaldo, Ronaldo, Kaká, Ronaldinho ja Marta. Brasilialla onkin hallussaan tällä hetkellä kahdeksan maailman parhaimman miespelaajan titteliä sekä viisi Martan voittamaa palkintoa peräkkäisinä vuosina 2006-2010. Marta onkin tunnetusti nimitetty kaikkien aikojen parhaimmaksi naispelaajaksi. Ronaldo nousi tilastoissa kaikkien aikojen nuorimmaksi voittajaksi voittaessaan tittelin 20-vuotiaana vuonna 1996 ja vanhimman voittajan titteliä pitää italialainen Fabio Cannavaro pokatessaan maailman parhaimman pelaajan tittelin vuonna 2006.

Kultainen Pallo

Kansainvälisen jalkapalloliiton vuoden pelaaja -palkinto päätettiin muuttaa Kultaiseksi Palloksi miesten kategoriassa vuonna 2010 aina vuoteen 2015, jonka jälkeen pokaalin nimi vaihtui kertaalleen FIFA:n vuoden parhaimman miespelaajan titteliksi, jolla nimellä se tänäkin päivänä tunnetaan. Kultainen Pallo -palkintoa oli jaettu jalkapallomaailmassa jo vuodesta 1956 lähtien, vaikkakin sen alkuperäisenä tarkoituksena oli vain eurooppalaisissa jalkapallokerhoissa pelaavien pelaajien palkitseminen. Vuodesta 2007 eteenpäin Kultaisesta Pallosta päätettiin kuitenkin tehdä kansainvälinen palkintogaala, jolloin voittajaksi pystyttiin valitsemaan kuka tahansa ammattilaispelaaja. FIFA:n ja Kultaisen Pallon yhteistyön aikaan vuosina 2010-2015 äänestystulokset päätettiin myös muuttaa pistemääristä prosenttimääriksi, sillä pistetaulukko oli aikaisempina vuosina herättänyt kritiikkiä.

Kultainen Pallo -nimeä kantava palkintogaala pidettiin ensimmäisen kerran Sveitsissä vuonna 2011, jossa maailman parhaimman pelaajan tittelin vuonna 2010 voitti itselleen argentiinalainen Lionel Messi. Messi oli myös voittanut samaisen pokaalin edellisenä vuonna. Seuraavista vuosista tulikin Messin ja portugalilaisen Cristiano Ronaldon kaksintaistelu, sillä kaksikko hallitsi gaaloja lähes kaksistaan kymmenen vuoden ajan, kunnes Venäjän MM-kisoissa loistanut kroatialainen Luka Modric rikkoi kaksikon valtakauden. Modric valittiin viime syyskuussa vuoden 2018 parhaimmaksi pelaajaksi Lontoossa pidetyssä gaalaillassa. Real Madridissa ja Kroatian maajoukkueessa lähes täydellisen kauden pelanneesta Modricista tuli ensimmäinen kroatialainen parhaimman pelaajan pokaalin voittanut jalkapalloilija.

Author: admin

Share This Post On