Jalkapallo Suomessa

Vaikka Suomi ei ole ensimmäisenä tunnettu jalkapallosta taikka maajoukkueemme menestyksestä maailmalla, jalkapallon historia Suomessa yltää kauas. Siinä missä ensimmäiset FIFA:n järjestämät viralliset jalkapallo-ottelut pelattiin 1920-luvulla, esimerkiksi Suomessa ensimmäinen jalkapallon maaottelu pelattiin jo vuonna 1911 Ruotsia vastaan. Suomi on myös kuulunut FIFA:n jäsenmaihin jo vuodesta 1908 lähtien, yllättävän kauan aikaa, sillä itse liitto perustettiin vain muutamaa vuotta aikaisemmin vuonna 1904.

Suomen Palloliitto ja Veikkausliiga

Suomessa kaikkein korkeinta valtaa jalkapallon maailmassa pitää Suomen Palloliitto. Vuonna 1907 perustettu liitto on toiminut suomalaisen jalkapallon ylläpitämisessä ja tukemisessa siis jo yli sata vuotta. Tällä hetkellä liittoon kuuluu lähes tuhat eri seuraa sekä reilusti yli satatuhatta rekisteröityä pelaajaa. Tilastojen mukaan Suomessa arvioidaan myös olevan jopa puoli miljoonaa jalkapallon harrastajaa, se ei siis ole ollenkaan turha laji Suomen maalla!

Veikkausliiga on miesten jalkapallossa Suomen korkein sarjataso. Liigaa hallinnoi Jalkapalloliiga ry ja sen suurin sponsori on liigan nimenkin mukaisesti suomalainen rahapeliyhdistys Veikkaus. Suomen mestaruutta on pelattu tauotta aina vuodesta 1930 lähtien, jolloin SM-liiga oli vielä virallisen Palloliiton järjestämä aina vuoteen 1989 asti. Tuolloin Palloliitosta erillinen jalkapallo-organisaatio päätti astua SM-liigan puikkoihin ja nimeksi vaihdettiin nykyään tunnettu Veikkausliiga. Eniten mestaruuksia Veikkausliigassa on tällä hetkellä hallussaan HJK:lla, joka on lukuisilla Suomen mestaruuksillaan myös Suomen menestynein jalkapalloseura.

Suomen jalkapallomaajoukkue

Suomen jalkapallomaajoukkue, kutsunimeltään Huuhkajat, osallistui ensimmäisen kerran MM-kisojen karsintoihin jo vuonna 1938 ja EM-karsintoihin vuonna 1968. Huuhkajat ei yrityksistä huolimatta ole vielä selviytynyt yksienkään arvokisojen lopputurnaukseen, eikä Suomi myöskään ole isännöinyt jalkapallon arvokisoja. Kesäolympialaisissa maajoukkue on kuitenkin saavuttanut enemmän menestystä, sillä se on osallistunut neljä kertaa turnaukseen ja saavuttanut parhaimpana neljännen sijan vuoden 1912 olympialaisissa Tukholmassa, jolloin Suomi hävisi pronssiottelun Hollantia vastaan. Jari Litmanen pitää hallussaan Huuhkajien parasta maalitilastoa ja on pelannut eniten maajoukkuepelejä Suomen pelipaidassa.

Suomen taso jalkapallossa on noussut hiljalleen alkuvuosista, sillä aina 1980-luvulle Suomi oli yksi Euroopan heikoimpia jalkapallomaita. Myöhemmin Suomi on ollut vain muutaman pisteen päässä sekä EM- että MM-kisapaikasta ja osoittanut useissa kansainvälisissä peleissä laadukasta jalkapalloa maailman parhaimmistoa vastaan. 1980-luvun loppupuolella Suomen asema jalkapallossa paranikin ulkomaalaisten pelaajien tuoman tason myötä.

Tämän hetkisen päävalmentaja Markku Kanervan luotsaama joukkue on tänä syksynä menestynyt yllättävän hyvin Kansojen Liigan lohko-otteluissa ja on voittanut tähän asti kaikki neljä otteluaan. Vaikka suomalaiset harvoin suhtautuvat yltiöpositiivisesti Suomen menestykseen kansainvälisissä turnauksissa, hyvin pelatut ottelut eivät ole jääneet huomioimatta niin mediassa kuin kotiyleisössä. Kanerva kommentoikin, että tuntemattomat ihmiset ovat tulleet onnittelemaan kadulla joukkueen menestystä ja toivoo, että Huuhkajien mahdollinen menestys innostaa nuoria harrastuksen pariin. Jos Suomi vie Kansojen Liigan C-lohkon voiton, maajoukkue varmistaa paikkansa vuoden 2020 välierissä ja saisi mahdollisuuden osallistua EM-kisoihin. Matkaa on kuitenkin vielä paljon edessä ja Huuhkajat keskittyykin spekulaatioiden ja toiveajattelun sijaan tehokkaaseen harjoitteluun ja tuleviin otteluihin.

Author: admin

Share This Post On